unknown...

En ole koskaan oppinut tuntemaan sun tuskaasi mielessäni,
milloin tuleekaan se päivä, kun et enää ole vieressäni.
Tiedän, se lähenee, päivä päivän perään,
jonain päivänä kuulla saan ettet enää herää.
Ajatuksissakin itku kuristaa kurkkua ja maa katoaa jalkojen alta,
en voi uskoa kuinka hirveää silloin on, kun nyt jo tuntuu ahdistavalta.
Niin meistä jokainen lähtee vuorollaan, toivon ettet sinä vielä,
vaikka olethan sitten vastassa siellä, ikuisen onnen tiellä.
En tiedä mikä ajaa ajatukset tähän,
että päiviä on ehkä enää jäljellä vähän.
On hankalaa ajatella elämää ilman rakkainta lähelläni,
mutta onneksi aikaa on jäljellä vielä, jotta voit kulkea vierelläni.

Älä koskaan lähde, älä nuku pois,
mun ilman sua niin paha ois.
Voi kun voisitkin olla ikuisesti.

Joinakin päivinä todellisuus iskee silmille, sitä yrittää valmistaa itseään tulevaan, vaikkei tiedä  lainkaan mitä on tulossa, onko tulossa vai ei. Voiko terve ja pirteä lakata yhtäkkiä olla olemasta? Ikävä kyllä voi. Sitä ei tiedä koska ja missä, mutta yksikään meistä ei elä ikuisesti.