Huuh. Tää päivä on ollut tyhjää, merkityksetöntä tavaraa täynnä, eikä mikään ole jaksanut kiinnostaa tosissaan. Nyt vielä viimeinen niitti oli se, että Jami kavereineen meni väärälle pysäkille, joten lähtö Lahdesta viivästyi n. puolitoista tuntia ja se vituttaa niinkin raskaasti, että mietin jaksanko lähteä enää tänää edes ajamaan Kangasalle. Muutenkin ärsytyskäyrä maksimaalisen korkealla eikä totisesti kiinnosta tehdä yhtään mitään.
Pieni tuollainen inhimilliseksikin kutsuttu erehdys näköjään pystyy pilaamaan hyvin menneen päivän. Odottaminen on raskainta, ei ole mitään mitä tehdä niin tässä sitten istut ja odotat että joko kohta koska, sitten saat ilmoituksen että ovat pysäkillä ja seuraava onkin sitten että bussi ei pysähtynyt.
Yleisvituttaa päivä. Kaikki pitää tehdä vaikeesti, niin mun, kuin monen muunkin. Mua ärsyttää nyt niin moni asia, että parempi vaan keskittyä Volbeatin kuunteluun ja unohtaa olemassaolonsa.
Turhaakin turhemmat blogimerkinnät kuuluvat arkipäivääni. Ja BTW, siinä pikavuoropysäkillä lukee se PIKAVUORO...
perjantai 30. lokakuuta 2009
torstai 29. lokakuuta 2009
Nytkö saa hymyillä?
Mä olen unohtanut tän kaiken häsläyksen ja enemmän sekä vähemmän tärkeiden asioiden lomassa aivan tyystin postata niitä rollon ostosten kuvia. Mä koen se kuitenkin tässä vaiheessa enää liian turhaksi, joten antaa sen nyt sitten olla.
Tää päivä on taas tuntunut olevan yksi erikoisimmasta päästä, hyvässä mielessä, luojan kiitos. Tässä hörppiessäni kermalla sotkettua kahvia voin virnistää helpottuneena, tänään loksahti viimeinkin päättötodistus postilaatikkoon ja mä olen onneni kukkuloilla, se oli parempi kuin uskalsin odottaa. Tosin varmat numerot oli englanti ykkönen ja ruotsi kolmonen, arvosteluasteikko on ykkösestä kolmoseen. Tää systeemi on tosin ihan paska, mutta näyttääpähän mun todistukseni nyt sit vähän paremmalta ;)
Jami tossa viime viikolla tais heitellä, että nyt kämpän hakuun ja vikkelään, muutto mahdollisimman nopeesti. Mä vaan tuskastuin siihen asuntojen hakuun, kun ei mistään näytä tulevan mitään, eikä kivoja kämppiä tunnu irtoilevan mistään. Yhtä paskaa. Koivistonkylässä ois yks, mut sinne pitäs muuttaa sit jo joulukuun alusta, eikä tässä millään ehdi saada kaikkia asioita hoidettua. Asuntoo kun haettiin sillä mielellä, et ens vuoden alusta pääsis muuttamaan. Noh, katotaan nyt sitten tarkemmin, paremmin ja enemmän tosissaan myöhemmin. Mä tuskastuin köyhään tarjontaan ja paskoihin sijainteihin. Tämmönen maalla kasvanut simpanssi kun ei mihinkään kerrostalolähiöön mielellään muuta, saati sitten keskusta-alueelle. No thanks :)
Kävin työkkärissäkin tänään ja vihdoin saatiin mun asioita eteenpäin, mua vaan vituttaa valtavasti toi peruspäiväraha-hässäkkä, koska asun kotona, niin vanhempien tulot vaikuttaa siihen niin, etten saa näillä näkymin ku 50% peruspäivärahasta, eli ~13€/päivä, ja se tekee n. 260€/kk. Mut mä yritän mahdollisimman nopeesti saada asioihin muutosta, että pääsisin niihin koulutuskurssihärdelleihin mukaan, sillä mä saisin sit täydet 25,63€/päivä + 8,jotain€/päivä vielä lisää ruoka&matkakuluja. Olishan se kivaa, kun periaatteessa voisit mennä mihin vaan, tekemään mitä vaan. Mä tässä nyt pähkäilen koko ajan, että mitä haluaisin. Varmaankin käyn tosta Kirkonkylän ala-asteen rehtorilta kysäisemässä, että mistä sitä oikein tuulee, olis mahdollista päällä tällaiselle pätkällä esim. 2kk'n ajalle tai jotain. :) Olishan se pirun kivaa vaihtelua ja sais touhuta niiden lasten kanssa.
Topinkin piti tulla jo tossa puolituntia sitten, mutta ei sitä näy. Kahvi seisoo tuol pannussa, juokoot sitte seissyttä kahvia, jos tulee. Jamikin palloilee ja touhuaa ainakin kaheksaan asti, soittelee sitten kun lopettavat puuhailut poikien kanssa, mitä lie ikinä pallottelevat. Jep jep.
Mutta nyt mulla on hyvä ja kevyt fiilis kun kaikki on kuosissa, eikä minkään pitäis enää roikkua missään.. Noi peruspäivärahapaperit kun vielä veis kelaan niin...
Tää päivä on taas tuntunut olevan yksi erikoisimmasta päästä, hyvässä mielessä, luojan kiitos. Tässä hörppiessäni kermalla sotkettua kahvia voin virnistää helpottuneena, tänään loksahti viimeinkin päättötodistus postilaatikkoon ja mä olen onneni kukkuloilla, se oli parempi kuin uskalsin odottaa. Tosin varmat numerot oli englanti ykkönen ja ruotsi kolmonen, arvosteluasteikko on ykkösestä kolmoseen. Tää systeemi on tosin ihan paska, mutta näyttääpähän mun todistukseni nyt sit vähän paremmalta ;)
Jami tossa viime viikolla tais heitellä, että nyt kämpän hakuun ja vikkelään, muutto mahdollisimman nopeesti. Mä vaan tuskastuin siihen asuntojen hakuun, kun ei mistään näytä tulevan mitään, eikä kivoja kämppiä tunnu irtoilevan mistään. Yhtä paskaa. Koivistonkylässä ois yks, mut sinne pitäs muuttaa sit jo joulukuun alusta, eikä tässä millään ehdi saada kaikkia asioita hoidettua. Asuntoo kun haettiin sillä mielellä, et ens vuoden alusta pääsis muuttamaan. Noh, katotaan nyt sitten tarkemmin, paremmin ja enemmän tosissaan myöhemmin. Mä tuskastuin köyhään tarjontaan ja paskoihin sijainteihin. Tämmönen maalla kasvanut simpanssi kun ei mihinkään kerrostalolähiöön mielellään muuta, saati sitten keskusta-alueelle. No thanks :)
Kävin työkkärissäkin tänään ja vihdoin saatiin mun asioita eteenpäin, mua vaan vituttaa valtavasti toi peruspäiväraha-hässäkkä, koska asun kotona, niin vanhempien tulot vaikuttaa siihen niin, etten saa näillä näkymin ku 50% peruspäivärahasta, eli ~13€/päivä, ja se tekee n. 260€/kk. Mut mä yritän mahdollisimman nopeesti saada asioihin muutosta, että pääsisin niihin koulutuskurssihärdelleihin mukaan, sillä mä saisin sit täydet 25,63€/päivä + 8,jotain€/päivä vielä lisää ruoka&matkakuluja. Olishan se kivaa, kun periaatteessa voisit mennä mihin vaan, tekemään mitä vaan. Mä tässä nyt pähkäilen koko ajan, että mitä haluaisin. Varmaankin käyn tosta Kirkonkylän ala-asteen rehtorilta kysäisemässä, että mistä sitä oikein tuulee, olis mahdollista päällä tällaiselle pätkällä esim. 2kk'n ajalle tai jotain. :) Olishan se pirun kivaa vaihtelua ja sais touhuta niiden lasten kanssa.
Topinkin piti tulla jo tossa puolituntia sitten, mutta ei sitä näy. Kahvi seisoo tuol pannussa, juokoot sitte seissyttä kahvia, jos tulee. Jamikin palloilee ja touhuaa ainakin kaheksaan asti, soittelee sitten kun lopettavat puuhailut poikien kanssa, mitä lie ikinä pallottelevat. Jep jep.
Mutta nyt mulla on hyvä ja kevyt fiilis kun kaikki on kuosissa, eikä minkään pitäis enää roikkua missään.. Noi peruspäivärahapaperit kun vielä veis kelaan niin...
maanantai 26. lokakuuta 2009
Paha ihminenkö?
Niinpä niin. Olo on yhä edelleen todella paha, eilisten syytösten jäljiltä. Ja koska olen persoonaltani tällainen avoin, joka ei välitä salailla mitään, julkistan tämänkin tiedon sitten tänne nettiin, jotta mahdollisimman moni saisi lukea ja ymmärtää, miltä juuri nyt tuntuu, vaikka kaikki onkin hyvin.
Elät elämäsi hienointa parisuhdetta, ylistät anoppiasi, kuinka hän on mukava ja ihana ihminen, jonka kanssa on kiva jutella maailman asioista ja muusta. Sitten kuulet parhaalta ystävältäsi, että anoppisi puhuu tyyliin, että hänen poikansa olisi parempi olla ilman sinua. Tiedätkö miltä se tuntuu? Ei hyvältä, koska ajattelit anopistasi ihan erilailla.
Parisuhde jatkuu, menette kihloihin ja sitten miehesi ehdottaa sinulle, että hankitaan yhteinen asunto. Pyytää katselemaan asuntoja, sinä hymyillen suostut ja sanot että ei silti oteta ensimmäistä mahdollista, pitää miettiä eri vaihtoehtoja. Miehesi suostuu.
Yhtäkkiä saat tekstiviestin mieheltäsi, jossa hän kertoo kuulleensa, että sinulla on ollut toinen mies, eikä hän suostu kertomaan tämän väitteen sanojan nimeä. Soitat miehellesi ja toteat puhelimeen, että eihän minulla muuta olekaan kuin muita miehiä! Miehesi ymmärtää tämän aivan oikein, ja sanoo sinulle, että halusi vain varmistaa asian. Alat tivata väitteen esittäjän nimeä, miehesi kieltäytyy kertomasta. Hän haluaisi unohtaa asian, mutta sinä et pysty jättämään asiaa siihen. Sinä tahdot vastauksia, että mitä helvettiä nyt on meneillään.
Miehesi kertoo nimen kuitenkin, lopulta selviää että tämän väitteen kertoja on hänen äitinsä, sinun anoppisi. Olet aivan ymmälläsi, etkä tiedä mitä sanoa. Soitat anopillesi ja kerrot oman kantasi asiaan, ja toteat perään, että ihminen itse tietää mitä on tehnyt ja mitä ei ole tehnyt. Juttu, josta puhutaan, on tapahtunut joskus ennen kihlausta. Olet vaihtanut pitkiä suudelmia toisen miehen kanssa jossain, ollessasi parhaan ystäväsi kanssa liikenteessä. Onko sinulla todellakin näin alhainen moraali? Ei ole. Et saa anopiltasi vastausta kysymykseen, kuka hänelle kertoi, koska sillä ei kuulemma ole merkitystä. Mielessäsi vain pyörii, että koska, missä ja kenen kanssa olet näin tehnyt, koska itse et muista tehneesi mitään tällaista. Paras ystäväsi on yhtä pihalla kuin sinä, te kaksi lumiukkoa.
Pyörittelet päässäsi erilaisia kysymyksiä ja vastaus vaihtoehtoja niihin. Kuka haluaa todellakin niin paljon teidän eroavan. Anoppi. Miehesi kertoi sinulle kaiken, mitä hänen äitinsä oli hänelle sanonut. "Sinun olisi parempi olla ilman häntä." "Oletko oikeasti onnellinen." "Kannattaisiko miettiä seurustelua uudelleen..." ja sitä rataa. Pidit anoppiasi hyvänä ihmisenä, ystävänäsi, etkä enää tiedä miten häneen suhtaudut. Olen pihalla ja rikki syytöksestä. Miksi ihminen tahtoo pilata hyvän, toimivan parisuhteen? Ei sitä voi kukaan järjellä ymmärtää, mutta olet kuitenkin onnellinen, sillä sinun ja kihlattusi välillä on vahva luottamus. Te uskotte toisiinne ja yhteiseen tulevaisuuteenne, te puhutte hymyillen perheen perustamisesta ja omasta kodista. Kihlattusi sanoo sinulle hiljaa, että unohdetaan koko typerä juttu. Sinä vastaat että unohdetaan vaan. Et kuitenkaan pysty rauhoittamaan mieltäsi, toivot että vielä jonain päivänä saisit vastaukset kysymyksiisi.
Elät elämäsi hienointa parisuhdetta, ylistät anoppiasi, kuinka hän on mukava ja ihana ihminen, jonka kanssa on kiva jutella maailman asioista ja muusta. Sitten kuulet parhaalta ystävältäsi, että anoppisi puhuu tyyliin, että hänen poikansa olisi parempi olla ilman sinua. Tiedätkö miltä se tuntuu? Ei hyvältä, koska ajattelit anopistasi ihan erilailla.
Parisuhde jatkuu, menette kihloihin ja sitten miehesi ehdottaa sinulle, että hankitaan yhteinen asunto. Pyytää katselemaan asuntoja, sinä hymyillen suostut ja sanot että ei silti oteta ensimmäistä mahdollista, pitää miettiä eri vaihtoehtoja. Miehesi suostuu.
Yhtäkkiä saat tekstiviestin mieheltäsi, jossa hän kertoo kuulleensa, että sinulla on ollut toinen mies, eikä hän suostu kertomaan tämän väitteen sanojan nimeä. Soitat miehellesi ja toteat puhelimeen, että eihän minulla muuta olekaan kuin muita miehiä! Miehesi ymmärtää tämän aivan oikein, ja sanoo sinulle, että halusi vain varmistaa asian. Alat tivata väitteen esittäjän nimeä, miehesi kieltäytyy kertomasta. Hän haluaisi unohtaa asian, mutta sinä et pysty jättämään asiaa siihen. Sinä tahdot vastauksia, että mitä helvettiä nyt on meneillään.
Miehesi kertoo nimen kuitenkin, lopulta selviää että tämän väitteen kertoja on hänen äitinsä, sinun anoppisi. Olet aivan ymmälläsi, etkä tiedä mitä sanoa. Soitat anopillesi ja kerrot oman kantasi asiaan, ja toteat perään, että ihminen itse tietää mitä on tehnyt ja mitä ei ole tehnyt. Juttu, josta puhutaan, on tapahtunut joskus ennen kihlausta. Olet vaihtanut pitkiä suudelmia toisen miehen kanssa jossain, ollessasi parhaan ystäväsi kanssa liikenteessä. Onko sinulla todellakin näin alhainen moraali? Ei ole. Et saa anopiltasi vastausta kysymykseen, kuka hänelle kertoi, koska sillä ei kuulemma ole merkitystä. Mielessäsi vain pyörii, että koska, missä ja kenen kanssa olet näin tehnyt, koska itse et muista tehneesi mitään tällaista. Paras ystäväsi on yhtä pihalla kuin sinä, te kaksi lumiukkoa.
Pyörittelet päässäsi erilaisia kysymyksiä ja vastaus vaihtoehtoja niihin. Kuka haluaa todellakin niin paljon teidän eroavan. Anoppi. Miehesi kertoi sinulle kaiken, mitä hänen äitinsä oli hänelle sanonut. "Sinun olisi parempi olla ilman häntä." "Oletko oikeasti onnellinen." "Kannattaisiko miettiä seurustelua uudelleen..." ja sitä rataa. Pidit anoppiasi hyvänä ihmisenä, ystävänäsi, etkä enää tiedä miten häneen suhtaudut. Olen pihalla ja rikki syytöksestä. Miksi ihminen tahtoo pilata hyvän, toimivan parisuhteen? Ei sitä voi kukaan järjellä ymmärtää, mutta olet kuitenkin onnellinen, sillä sinun ja kihlattusi välillä on vahva luottamus. Te uskotte toisiinne ja yhteiseen tulevaisuuteenne, te puhutte hymyillen perheen perustamisesta ja omasta kodista. Kihlattusi sanoo sinulle hiljaa, että unohdetaan koko typerä juttu. Sinä vastaat että unohdetaan vaan. Et kuitenkaan pysty rauhoittamaan mieltäsi, toivot että vielä jonain päivänä saisit vastaukset kysymyksiisi.
torstai 22. lokakuuta 2009
Hullu halu opiskella kieliä
Joo. Mäpäs halusinkin joskus ajat sitte ruveta lukeen kansalaisopiston iltasysteemeissä saksaa tai espanjaa, sit mä mietin hetkellisesti myös englannin jotain tukikursseja, että mä jonain päivänä ymmärtäisin kielioppia. Nyt mä sitten haksahdin viron kieleen. Ja nyt mä aloin hyötykäyttään wikitravelia.
Nyt kun lueskelin noita siinä, mitä kuuntelin Meie Mees ft. Tanel Padat - Said mis tahtsid ja naureskelin yhtenäisyyksille sanoissa ja lauseissa + lausahduksissa. Jaksaa vähääkään käyttään ymmärrystä ja ajatusta, niin äkkiä ne tämmöselle ummikollekin aukee, ne erilaiset jutut. On niin lähellä suomi ja viro kielinä ja mainakin toisiaan.
Olet varmasti kuullut moneen kertaan lausahduksen "kuis käsi käy?", sekin on revitty viron kielestä, kysymyslauseesta "Kuidas käsi käib?" - eli mitä kuuluu. Tosin onhan niissä perusteissa niitä jänniä risteymiäkin. Kissa on viroksi kass ja maito on piim. Muistaakseni. Väritkin on suhteellisen helppoja, osa varsin samankaltaisia. Osa suomen kielen puhekielessäkin esiintyvistä värien nimityksistä on nekin lainattu viron kielestä. Näin ollen mun tarvii alkaa kompata Jenniä, joka on sitä mieltä, että suomen kieli on kopio virosta. Niinpä se taitaa olla ja niinhän se onkin. Uskoakseni. Suomi kun on kielenä risteytys ruotsia ja viroa, sekä jotain ihan omaa mongerrustaan.
"Sa oled üks tunnetega manipuleerija" - maalaisjärjellä tuokin on helppo suomentaa, jos vähääkään sitä omistaa. Huomaatko, ei se viro ole kovin vaikeaa sitten loppujen lopuksi? Onhan siellä toki sanoja mitä ei ymmärrä, eikä sitä puheesta välttämättä, mutta sitten kun sanat on tekstinä edessä niin voi ymmärtää, tosin ei saa upota kompiin kuten, jos näet jo edellä mainitun piim -sanan jossain.
Võid olla et me räägisme soome keelt nii kaugele et me õppime räägimä parem!
Nyt kun lueskelin noita siinä, mitä kuuntelin Meie Mees ft. Tanel Padat - Said mis tahtsid ja naureskelin yhtenäisyyksille sanoissa ja lauseissa + lausahduksissa. Jaksaa vähääkään käyttään ymmärrystä ja ajatusta, niin äkkiä ne tämmöselle ummikollekin aukee, ne erilaiset jutut. On niin lähellä suomi ja viro kielinä ja mainakin toisiaan.
Olet varmasti kuullut moneen kertaan lausahduksen "kuis käsi käy?", sekin on revitty viron kielestä, kysymyslauseesta "Kuidas käsi käib?" - eli mitä kuuluu. Tosin onhan niissä perusteissa niitä jänniä risteymiäkin. Kissa on viroksi kass ja maito on piim. Muistaakseni. Väritkin on suhteellisen helppoja, osa varsin samankaltaisia. Osa suomen kielen puhekielessäkin esiintyvistä värien nimityksistä on nekin lainattu viron kielestä. Näin ollen mun tarvii alkaa kompata Jenniä, joka on sitä mieltä, että suomen kieli on kopio virosta. Niinpä se taitaa olla ja niinhän se onkin. Uskoakseni. Suomi kun on kielenä risteytys ruotsia ja viroa, sekä jotain ihan omaa mongerrustaan.
"Sa oled üks tunnetega manipuleerija" - maalaisjärjellä tuokin on helppo suomentaa, jos vähääkään sitä omistaa. Huomaatko, ei se viro ole kovin vaikeaa sitten loppujen lopuksi? Onhan siellä toki sanoja mitä ei ymmärrä, eikä sitä puheesta välttämättä, mutta sitten kun sanat on tekstinä edessä niin voi ymmärtää, tosin ei saa upota kompiin kuten, jos näet jo edellä mainitun piim -sanan jossain.
Võid olla et me räägisme soome keelt nii kaugele et me õppime räägimä parem!
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
Nyt kävi näin.
Kliseinen aihe, paskan puhuminen. Mikä kumma siinä on, että silti se PASKA puhuttaa niin helvetisti? Jep jep jep. Ei sitä osaa monikaan sanoa. Tässä juuri tänään vihdoin saatiin, tai vitut minä saanut mitään, selville paljon asioita, ja näin ollen asioista koitui vielä seurauksia. Seuraukset eivät kaikkia osapuolia kohtaan olleet kovin tasapuoliset, mutta ei voi mitään. Vähän niin kuin armeijassa, yksi mokaa ja kaikkia rankaistaan.
Mutta entä tarina, joka kuulostaa tällaiselta:
Olipa kerran kaksi tyttöä, parhaat ystävät. Oli myös kolmas tyttö. Parhaat ystävykset ottivat yhdessä hevosen, mutta toisen kesätyöt vaativat niin paljon aikaa, että hänen oli luovuttava omasta puolestaan tämän hevosen kanssa. Tämä luovuttanut tyttö etsi uudet vuokraajat, ja näin ollen kuvioihin tuli tämä kolmas tyttö. Mikään ei ollut helppoa ja tästä alkoi parhaiden ystävysten väliset ongelmat. Kolmas tyttö puhui mitä sattui näille kahdelle muulle tytölle, ja tästä tuohtuneina myös parhaat ystävykset alkoivat nälviä toisiaan tälle kolmannelle tytölle. Lopulta ensimmäinen mitta tuli kesän jälkeen täyteen ja oli aika nostaa kissa pöydälle. Se tehtiin ja parhaat ystävykset kävivät kaikki mieltään painaneet asiat läpi, he puhuivat kaiken mitä heille oli sanottu ja mitä he olivat itse sanoneet. Tästä alkoikin seuraava ongelma, tämä kolmas tyttö alkoikin puhua pahaa vain tästä hevoskimpasta pois jääneestä tytöstä. Hän oli ymmällään ja keräsi katkeruutta ja vihaa sisälleen. Hän ei voinut sietää enää tätä tyttöä, jolle oli antanut hevosesta osuutensa. Hän ei halunnut nähdä tätä koskaan, enää ikinä, missään.
Näin ollen, tämä tyttö joutui kärsimään. Lopulta tämän luovuttaneen paras ystävä sai mittansa täyteen ja ns. kosti tälle kolmannelle tytölle. Häneltä vietiin oma osuutensa hevosesta, sillä käytöksellään hän ei osoittanut luotettavuutta.
Tarina sai onnellisen lopun, se unohdetaan mitä pystytään ja aika korjaa sen mitä on korjattavissa. Luottamusta ei enää saa takaisin, epäluulot pysyvät pinnassa ikuisesti. Oliko se kaikki sen arvoista?
Mikä oli tarinan opetus?
Mutta entä tarina, joka kuulostaa tällaiselta:
Olipa kerran kaksi tyttöä, parhaat ystävät. Oli myös kolmas tyttö. Parhaat ystävykset ottivat yhdessä hevosen, mutta toisen kesätyöt vaativat niin paljon aikaa, että hänen oli luovuttava omasta puolestaan tämän hevosen kanssa. Tämä luovuttanut tyttö etsi uudet vuokraajat, ja näin ollen kuvioihin tuli tämä kolmas tyttö. Mikään ei ollut helppoa ja tästä alkoi parhaiden ystävysten väliset ongelmat. Kolmas tyttö puhui mitä sattui näille kahdelle muulle tytölle, ja tästä tuohtuneina myös parhaat ystävykset alkoivat nälviä toisiaan tälle kolmannelle tytölle. Lopulta ensimmäinen mitta tuli kesän jälkeen täyteen ja oli aika nostaa kissa pöydälle. Se tehtiin ja parhaat ystävykset kävivät kaikki mieltään painaneet asiat läpi, he puhuivat kaiken mitä heille oli sanottu ja mitä he olivat itse sanoneet. Tästä alkoikin seuraava ongelma, tämä kolmas tyttö alkoikin puhua pahaa vain tästä hevoskimpasta pois jääneestä tytöstä. Hän oli ymmällään ja keräsi katkeruutta ja vihaa sisälleen. Hän ei voinut sietää enää tätä tyttöä, jolle oli antanut hevosesta osuutensa. Hän ei halunnut nähdä tätä koskaan, enää ikinä, missään.
Näin ollen, tämä tyttö joutui kärsimään. Lopulta tämän luovuttaneen paras ystävä sai mittansa täyteen ja ns. kosti tälle kolmannelle tytölle. Häneltä vietiin oma osuutensa hevosesta, sillä käytöksellään hän ei osoittanut luotettavuutta.
Tarina sai onnellisen lopun, se unohdetaan mitä pystytään ja aika korjaa sen mitä on korjattavissa. Luottamusta ei enää saa takaisin, epäluulot pysyvät pinnassa ikuisesti. Oliko se kaikki sen arvoista?
Mikä oli tarinan opetus?
maanantai 19. lokakuuta 2009
Mä tykkään aiheuttaa pahennusta.
En jaksa postata tavaroiden kuvia nytkään vaikka ne onkin mulla koneella. Tämä blogiteksti käsittelee jotain aivan muuta kuin Rovaniemeltä ostamiani tavaroita. Tämä blogiteksti käsittelee sitä asiaa, mikä mahdollisti minun ja Kaisan kahden keskisen retken Rovaniemen erämaihin...
Okei. Alotetaan!
Mä oleeeenn niiiiiinnnn onnellinen että Jami on armeijassa vielä pitkän pätkää<3 Ehtii tässä sitten järjestellä perusarvojaan oikeisiin asemiin...
Jaaa aaaaaa!
Okei. Alotetaan!
Mä oleeeenn niiiiiinnnn onnellinen että Jami on armeijassa vielä pitkän pätkää<3 Ehtii tässä sitten järjestellä perusarvojaan oikeisiin asemiin...
Jaaa aaaaaa!
Jamiki puhu ensimmäisestä sen kuulemasta intti-erosta tos toissa viikolla. Vittu et on ihmiset HEIKKOJA jos ei kestä olla viikkoja erossa. SNIFF. Eikä, älkää tulko kitiseen ja poraan siitä, että on totuttu oleen yhdessä ku on asuttu yhdessä ja nukuttu toisen vieressä yöt ja varmaan vittu päivätki. Te vaaaaaan ootte heikkoja! Kyllä ikävä on normaalia, mut hei, rajansa kaikella (btw, myös suomella).
Joopa joo, kyllähän mekin ehdittiin melkein KAKS VUOTTA olla ku paita ja perse 24/7 yhdessä, vaikkei asuttukaan saman katon alla. Me oltiin samalla luokalla, meillä on yhteiset kaverit, me oltiin koulupäivät yhdessä, koulun jälkeen yhdessä, yötä oltiin meillä ja viikonloput missä milloinkin.
MIKSI, MIKSI MINULLE EI ISKE PANIIKKI-IKÄVÄ JOS TOINEN JOUTUUKIN JÄÄMÄÄN KIINNI VIIKONLOPUKSI? TULEEKIN KÖTÖILYSTÄ PEKKAA ja mitä vielä? Miksi mua ei itketä.
SIKSI!!! koska minä osaan, uskokaa tai älkää, asennoitua tähän oikein.
Minä olen sen useasti jo sanonut aiemminkin; SE EI OLE MIES EIKÄ MIKÄÄN JOS EI ARMEIJAA KESTÄ!
6kk = lapsi
9kk = nainen
12kk = mies
9kk = nainen
12kk = mies
Näin oli kapiainen panssarijääkärikomppaniassa Jamille kertonut. Ja ei Jenni, tämä ei oikeasti tarkoita että Jani olis nainen. Se haki aukkiin, se yritti! ;'DD Joo. Nyt takas asiaan.
Ja sama juttu meille inttileskille, ja siis itseasiassa, mitä vitun leskiä mekin ollaan? Inttisinkkuja paremminkin.. Ei ehkä sanan sinkku todellisessa merkityksessä mutta ymmärrätte jos haluatte. Ja taas asiaan: EI SE PARISUHDE OLE YHTÄÄN MITÄÄN JOS SE EI TÄTÄ ARMEIJAA KESTÄ.
Tajutkaa, vuosi on minimaalinen pätkä tässä elämässä, eikä se nopeudu itkemällä ja odottamalla. Kyllä mullekin on puhelimessa monet kerrat kirottu ja haistateltu että intti on paskaa ja perseestä ja lopetan kesken ja mitä kaikkea vielä. Siellä se on silti, aukki ykkönen kohta puoliin takana, aukki kakkonen ja hennala kutsuu tän viikon perjantaina. Sit on vielä puoli vuotta vuoden vaihteen jälkeen.
JA MÄ NAUTIN VAPAUDESTA MENNÄ JA TULLA MUN KAVEREIDEN KANSSA IHAN NIIN PALJON KUN MÄ HALUAN.
Älkää tytöt olko no-life ja itkekö kotonanne, nauttikaa elämästä! Tulkaa, menkää, tehkää ja nähkää. Olette sitten miehenne kans ku se on lomilla. Jotennn mikä ongelma tässäkin on? SE KAIKKI LÄHTEE OMASTA ITSESTÄ!!! Älkää välittäkö mustasukkaisuudesta ja siitä poraamisesta että "hyvä sun on mennä kun ei oo velvotteita", totta kai niitä vituttaa jos eivät pääse itse menemään.
MUT LUOTTOA PITÄS SILTI OLLA NIIN, ETTEI TARVITSE OLLA MUSTASUKKAINEN. EI, mustasukkaisuus EI OLE välittämistä, se on luottamuksen PUUTETTA.
MUT LUOTTOA PITÄS SILTI OLLA NIIN, ETTEI TARVITSE OLLA MUSTASUKKAINEN. EI, mustasukkaisuus EI OLE välittämistä, se on luottamuksen PUUTETTA.
ugh. :D
maanantai 12. lokakuuta 2009
Paluu puuduttavaan arkeen.
Meidän piti alunperin lähteä Kaisan kanssa Rovaniemeltä kotia kohti jo perjantaina, mutta syystä jos toisestakin me sitten jäätiin lauantaihin. Loppu viikko meillä sisälsi hengailua, vähän pahoja sanoja ja mun vetäytymistä Kaisan ja Joonaksen touhuista sivuun. Hetkittäin tuntu kai ulkopuoliselta? Mitä lie - aikaerosta johtuvaa selkeästi. Tässä mä nyt istun, kotona koneella ja yritän unohtaa työkkäriin lähdön. Ei jaksa, ei kiinnosta.
Paluuahdistus ei ollut niin paha kuin mitä mä hetken aluks luulin, mä nimittäin pelkäsin, kuten Kisukin, että me mennään ihan rikki kun päästään tänne karuuteen, jossa syksy on vielä täysillä menossa eikä lumesta ole tietoa luultavasti seuraavaan kolmeen kuukauteen. No, pitää nyt toivoa että edes jouluksi saataisiin 5cm lunta maahan - ei tarvitsisi sitäkään juhlaa sitten vihata niin paljoa.
Me käytiin Kaisan kanssa Napapiirilläkin viime viikolla. Ja mun tuli henkilökohtaisesti ostettua kaikkea totaalisen turhaa. Mutta Swarovskin koruihin rakastuin ja sitten jonain päivänä mä lähdenkin sieltä varta vasten hakemaan muutamat korut - ehken mä koskaan tulis käyttämään niitä, mutta onhan se hieno kavereille kehuskella että on Swarovskin kalliita koruja ;)
Kuten kuvasta näkyy, Rovaniemellä oltiin edelläkävijöitä ja saatiin ihan kohtuu hyvin maassa pysyvää lunta ;) Postailen tässä joku päivä kuvia turhista hankinnoistani, mitä Napsulta tarttui mukaan. Ehkäpä saatte tutustua myös salaperäiseen Inkeriin ;)
Paluuahdistus ei ollut niin paha kuin mitä mä hetken aluks luulin, mä nimittäin pelkäsin, kuten Kisukin, että me mennään ihan rikki kun päästään tänne karuuteen, jossa syksy on vielä täysillä menossa eikä lumesta ole tietoa luultavasti seuraavaan kolmeen kuukauteen. No, pitää nyt toivoa että edes jouluksi saataisiin 5cm lunta maahan - ei tarvitsisi sitäkään juhlaa sitten vihata niin paljoa.
Me käytiin Kaisan kanssa Napapiirilläkin viime viikolla. Ja mun tuli henkilökohtaisesti ostettua kaikkea totaalisen turhaa. Mutta Swarovskin koruihin rakastuin ja sitten jonain päivänä mä lähdenkin sieltä varta vasten hakemaan muutamat korut - ehken mä koskaan tulis käyttämään niitä, mutta onhan se hieno kavereille kehuskella että on Swarovskin kalliita koruja ;)
Kuten kuvasta näkyy, Rovaniemellä oltiin edelläkävijöitä ja saatiin ihan kohtuu hyvin maassa pysyvää lunta ;) Postailen tässä joku päivä kuvia turhista hankinnoistani, mitä Napsulta tarttui mukaan. Ehkäpä saatte tutustua myös salaperäiseen Inkeriin ;)
keskiviikko 7. lokakuuta 2009
Huuruava hengitys ja -2 astetta pakkasta.
Täällä sitä ollaan nyt sitten kolmatta päivää, Rovaniemellä. Tähän asti on ollut mukavaa, eilen keskityttiin kiroamaan sitä kun "vittu hei huomenna on jo keskiviikko". Ärsyttävää kun päivät menee näin nopeesti. Perjantaina me sitten lähetään Kisun kans ajeleen takas päite. Ku tosiaan maanantaina tulthiin.
Keli oli mitä paskin ajaa, ainaki ne pätkät mitä Kaisa ajo.. :D Mutta siis etelämmäs tuli vettä ja räntää ja pohjoses tuli karmeella vastatuulella lunta ja räntää. Lunta on vieläkin maassa, tänään pitäis tulla 20cm lisää, sitä odotellessa. Vielä ei ole alkanut sataa. Kyllä on pakko myöntää, että semmonen kutkuttava tunne on koko ajan, vähän niin ku vartois joulupukkia pikku pentuna. Ja kieltämättä, eilinen aamu pakotti viheltään kaikki tutut joulubiisit läpi. Tämmöstä tää sit kai on.
Käytiin maanantaina illalla Joonaksen kanssa Ounasvaaralla, sieltä oli hienot näkymät kaupunkiin pimeellä, tuskin se näyttää edes miltään päivällä. Sitte Joonas pyöritti meitä pitkin Roita muuten, ihan niin kuin jotain muistais? Vituttaa kun en saa nyt kuvia koneelle, toi bluetooth ei syystä tai toisesta toimi.
Eilen sitten käytiin Mairen kans sitarissa ja haethin Henna lounakodilta käymään kotona, sillä oli silmälääkäri tai jotain. Maire kyllä sit vei Hennan silmälääkärin jälkeen takas lounakotiin, mut kuiteskii. Illalla käytiin taas Joonaksen kans ajelemassa, oli pakko lähtee. Tästä talosta ois muuten kaatunu seinät :D Mairekin nauro sitä meininkiä, hihitystä ja epämäärästä jyminää. Kieltämättä Ilkkaaki kyllä hymyilytti. Niinpä niin, meillä oli perhekriisi isän ja tyttären kera :D Mutta loppujen lopuks, kuinka vanhoja me taas eilen oltiin? 12 v.?
Tänään en ohjelmasta tiedä, pitäis Kaisun kanssa kävellä tonne lähikauppaan, jahka ollaan päätetty että mitä ensinnäkin aiotaan leipoo tänään. Se on uskomattoman vaikee päättää! Ellei me mennä btw käymään Prismassa. Ois kyl toisaalta kiva kävellä, jos tää fakin yskä jäis sitte sinne pihalle kans (toivossa on tunnetusti hyvä elää)...
Huomenna on luvassa sit Napapiirillä käymistä ja sen semmosta pientä, sit alkaaki jo perjantai ikävästi lähestyä...
Keli oli mitä paskin ajaa, ainaki ne pätkät mitä Kaisa ajo.. :D Mutta siis etelämmäs tuli vettä ja räntää ja pohjoses tuli karmeella vastatuulella lunta ja räntää. Lunta on vieläkin maassa, tänään pitäis tulla 20cm lisää, sitä odotellessa. Vielä ei ole alkanut sataa. Kyllä on pakko myöntää, että semmonen kutkuttava tunne on koko ajan, vähän niin ku vartois joulupukkia pikku pentuna. Ja kieltämättä, eilinen aamu pakotti viheltään kaikki tutut joulubiisit läpi. Tämmöstä tää sit kai on.
Käytiin maanantaina illalla Joonaksen kanssa Ounasvaaralla, sieltä oli hienot näkymät kaupunkiin pimeellä, tuskin se näyttää edes miltään päivällä. Sitte Joonas pyöritti meitä pitkin Roita muuten, ihan niin kuin jotain muistais? Vituttaa kun en saa nyt kuvia koneelle, toi bluetooth ei syystä tai toisesta toimi.
Eilen sitten käytiin Mairen kans sitarissa ja haethin Henna lounakodilta käymään kotona, sillä oli silmälääkäri tai jotain. Maire kyllä sit vei Hennan silmälääkärin jälkeen takas lounakotiin, mut kuiteskii. Illalla käytiin taas Joonaksen kans ajelemassa, oli pakko lähtee. Tästä talosta ois muuten kaatunu seinät :D Mairekin nauro sitä meininkiä, hihitystä ja epämäärästä jyminää. Kieltämättä Ilkkaaki kyllä hymyilytti. Niinpä niin, meillä oli perhekriisi isän ja tyttären kera :D Mutta loppujen lopuks, kuinka vanhoja me taas eilen oltiin? 12 v.?
Tänään en ohjelmasta tiedä, pitäis Kaisun kanssa kävellä tonne lähikauppaan, jahka ollaan päätetty että mitä ensinnäkin aiotaan leipoo tänään. Se on uskomattoman vaikee päättää! Ellei me mennä btw käymään Prismassa. Ois kyl toisaalta kiva kävellä, jos tää fakin yskä jäis sitte sinne pihalle kans (toivossa on tunnetusti hyvä elää)...
Huomenna on luvassa sit Napapiirillä käymistä ja sen semmosta pientä, sit alkaaki jo perjantai ikävästi lähestyä...
perjantai 2. lokakuuta 2009
Startti
Mä oon näitä blogeja laittanut pystyyn ja pudottanut alas ainakin miljoona, enkä oo saanut vielä yhtäkään toimimaan. Ehkäpä mä tän sitten saisin, jos tosissani yrittäisin? Pitäneeköhän tässä sitten alottaa tosi kliseisesti sillä, että kuka kumma mä olen, vaikka tokkopa tällä hirveesti lukijoita on.
Heipä hei.
Olen Laura, 20v. juuri suurtalouskokiksi valmistunut nuori nainen. Urasuunnittelu on tosin vielä aika pahasti kesken, ei tuo keittiötyö nappaa, joten uudelleen kouluttautuminen lienee järkevin ratkaisu tällä työllistymisprosentilla. Ja vaikka töitä oliskin, ne olis juuri noita keittiöalan juttuja. Kesätyöt oli vähän niin kun viimeinen niitti ja se oli siinä. Enempää ei kiinnosta eikä huvita. Nyt haaveena on nuoriso-ohjaajan opinnot, että saa nähdä mitä niistä sitten tulee.
Taidampas muuten olla muistaakseni kihloissakin vielä, joo. Niin se on. Tällä hetkellä tuo toinen puolisko on valtion leivissä leikkimässä muiden lasten kanssa sotaa. Jakomielitautisesti sen mielipiteet armeijaa kohtaan heittelee päivän aikana useita kertoja, nyt oli kivaa ja minuutin päästä täyttä paskaa. Semmoinen se meidän Jami on.
Mullapas on myös kummipoika, joka täyttää ensi vuoden helmikuulla 4 vuotta. On iso ja puhelias sälli, eikä varmasti jätä ketään kylmäksi. Itsekään en sitä usein todellakaan nää, vaikka ne asuu ruhtinaallisten 25 kilometrin päässä. Mutta kuitenkin, Arttu muistaa nimen aina ja sitten tätiä jo viedäänkin - paljoakaan kyselemättä.
Harrastukset on jäähyllä, pikkuhiljaa tosissaan yritän palailla tähän toimintaan taas mukaan, ratsastusta olen harrastanut n. 14vuotta, mutta nyt viimeaikoina on ollut aikamoista taukoilua kun motivaatio on ollut täysin hakoteillä. Joinakin päivinä myös valokuvaan, vai pitäisikö sano että digikuvaan, ja kamerana on ihan perinteinen Sonyn digikamera, jonka kuvanlaatu on mulle parempaa ku hyvää.
Asustelen Hämeenkyrössä, Kolarissa, Kangasalla, Rovaniemellä. Vähän missä milloinkin, tai siltä musta ainakin tuntuu. Voisin kai sanoa, että musta tuntuu että mä oon aina menossa johonkin päin, enkä mä taida osata enää pysähtyä miettimään sen ihmeemmin. Koko maailma on mulle koti.
Vanhemmat on mun elämän suola ja sokeri, isä varsinkin. Ilman niitä olis ihan törkeen tylsää, sen verran sekavia tapauksia ne on, molemmat. Tästä tulikin mieleen, että onhan mulla autokin, johon tarvis takalasiin liimata tarra "100% isi leasing racing" :'D Meillä siis isintytölle ostettiin nissan, jonka huollot, verot, vakuutukset ja bensat isi maksaa. Miksipä minä lähtisin vastaankaan väittämään, älä missään nimessä huollata sitä autoa! Älä todellakaan maksa veroja tai vakuutuksia! Saati sitten älä tankkaa sitä!!! Hulluhan mä olisin, työtön ja perseaukinen ihminen. Onneks pääsee sentään liikkumaan.
Jokohan mä olen puhunut puuta heinää riittämiin, ja teille lukijoille (anteeksi kenelle?) olis selvinnyt edes vähän se, mikä ihme täällä näitä näppäimiä hakkaa ja yrittää niskalimassa saada jotain järkevää teille esiin. Minäpä minä. Laura täältä jostain, mistä milloinkin!
Heipä hei.
Olen Laura, 20v. juuri suurtalouskokiksi valmistunut nuori nainen. Urasuunnittelu on tosin vielä aika pahasti kesken, ei tuo keittiötyö nappaa, joten uudelleen kouluttautuminen lienee järkevin ratkaisu tällä työllistymisprosentilla. Ja vaikka töitä oliskin, ne olis juuri noita keittiöalan juttuja. Kesätyöt oli vähän niin kun viimeinen niitti ja se oli siinä. Enempää ei kiinnosta eikä huvita. Nyt haaveena on nuoriso-ohjaajan opinnot, että saa nähdä mitä niistä sitten tulee.
Taidampas muuten olla muistaakseni kihloissakin vielä, joo. Niin se on. Tällä hetkellä tuo toinen puolisko on valtion leivissä leikkimässä muiden lasten kanssa sotaa. Jakomielitautisesti sen mielipiteet armeijaa kohtaan heittelee päivän aikana useita kertoja, nyt oli kivaa ja minuutin päästä täyttä paskaa. Semmoinen se meidän Jami on.
Mullapas on myös kummipoika, joka täyttää ensi vuoden helmikuulla 4 vuotta. On iso ja puhelias sälli, eikä varmasti jätä ketään kylmäksi. Itsekään en sitä usein todellakaan nää, vaikka ne asuu ruhtinaallisten 25 kilometrin päässä. Mutta kuitenkin, Arttu muistaa nimen aina ja sitten tätiä jo viedäänkin - paljoakaan kyselemättä.
Harrastukset on jäähyllä, pikkuhiljaa tosissaan yritän palailla tähän toimintaan taas mukaan, ratsastusta olen harrastanut n. 14vuotta, mutta nyt viimeaikoina on ollut aikamoista taukoilua kun motivaatio on ollut täysin hakoteillä. Joinakin päivinä myös valokuvaan, vai pitäisikö sano että digikuvaan, ja kamerana on ihan perinteinen Sonyn digikamera, jonka kuvanlaatu on mulle parempaa ku hyvää.
Asustelen Hämeenkyrössä, Kolarissa, Kangasalla, Rovaniemellä. Vähän missä milloinkin, tai siltä musta ainakin tuntuu. Voisin kai sanoa, että musta tuntuu että mä oon aina menossa johonkin päin, enkä mä taida osata enää pysähtyä miettimään sen ihmeemmin. Koko maailma on mulle koti.
Vanhemmat on mun elämän suola ja sokeri, isä varsinkin. Ilman niitä olis ihan törkeen tylsää, sen verran sekavia tapauksia ne on, molemmat. Tästä tulikin mieleen, että onhan mulla autokin, johon tarvis takalasiin liimata tarra "100% isi leasing racing" :'D Meillä siis isintytölle ostettiin nissan, jonka huollot, verot, vakuutukset ja bensat isi maksaa. Miksipä minä lähtisin vastaankaan väittämään, älä missään nimessä huollata sitä autoa! Älä todellakaan maksa veroja tai vakuutuksia! Saati sitten älä tankkaa sitä!!! Hulluhan mä olisin, työtön ja perseaukinen ihminen. Onneks pääsee sentään liikkumaan.
Jokohan mä olen puhunut puuta heinää riittämiin, ja teille lukijoille (anteeksi kenelle?) olis selvinnyt edes vähän se, mikä ihme täällä näitä näppäimiä hakkaa ja yrittää niskalimassa saada jotain järkevää teille esiin. Minäpä minä. Laura täältä jostain, mistä milloinkin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)